Ranuan jääratapäivät 1/2024

Jokkiskasi jääradalla pura ja kokoa

Tammikuun toiselle viikolle oli suunniteltu Sinisorsille kokoontuminen Ranualle Kivijärven jääradalle. Reissua valmistellessa lämpötilat täällä Etelä-Suomessa pyörivät 15 pakkasasteen tietämillä ja tiedossa oli, että pohjoisempana pakkanen tulee kiristymään. Valmistautuminen alkoi siis hakemalla kaupasta valmiiksi purkki Start-pilot spraytä ja jarrukliineriä käynnistymistä helpottamaan. Jokkiskasin Bilteman akku ei ole enää aivan parhaassa terässä, joten myös starttikaapeleiden mukaan lähtö tuli varmistettua moneen kertaan.

Koska pari vuotta vanha trailerin veturin virkaa hoitava pakettiauto oli taas kerran ollut huollossa välijäähdyttimen jäätymisen takia ja tiedossa oli entisestään kylmenevä keli vaihtui veturiksi vaimon nelivetoinen V60. Todennäköisyys tuolle jäätämiselle kun kasvaa aikalailla lämpötilojen pudotessa ja kun tuo tapahtuu, niin tuollaisella yhdistelmällä ei Limp Home tehoilla matka ilman suurempaa stressiä taitu. Ajettavaa oli edessä noin 750 kilometriä suuntaansa, joten varasin matkustamiseen reilusti aikaa. Volvon nokka lähti siis pohjoista kohti keskiviikkona iltapäivällä. Suunnitelmana oli hissukseen ajella Kiuruvedelle yöpymään ja sieltä jatkaa torstaina matkaa vaimon veli Mika apukuskina mukana. Keli tiellä oli kuiva ja liikennettä hyvin vähän, joten matka taittui muutaman pysähdyksen taktiikalla ja yöpaikan pihaan kurvasin iltakahdeksan jälkeen kevyen lumisateen saattelemana. Illan ruokailun yhteydessä laadittiin aamulle uusi taktiikka. Kun kuskeja oli nyt kaksi ja toinen ei ollut ajanut koskaan automaatilla, vaihdettaisiin aamulla toinen veturi peräkärryyn kiinni.

Torstaiaamuna edellisen illan suunnitelma toteutettiin ja lähdettiin Hondan vetämänä jatkamaan matkaa kohti Ranuaa. Ajokeli oli edelleen hyvä ja matka taittui rattoisasti. Ranualle ehdittiin vielä valoisan aikaan ja Arctic Guesthouse & Igloos löytyi helposti ja yhdistelmä mahtui sinne parkkiin mukavasti. Tässä vaiheessa auton lämpömittari näytti 20 pakkasasteen lukemia, joten aamun käynnistelyt tulisivat siis olemaan hyytäviä. Muita sorsakuskeja alkoikin vähitellen ilmestyä majoituksen ravintolaan iltapalalle. Osa sorsista oli jo käynyt pudottamassa autonsa valmiiksi alas kärryltä Markun pihaan aamua odottelemaan. Gordineja olivat lähteneet ulkoluttamaan Ahon Eero, Piittarin Tapio, Herralan Heimo, Niemisen Pentti ja kotipihastaan Kivijärven Markku.

Perjantaina herättiin kipakkaan 25 asteen pakkaskeliin. Aamupalalle mentiin hyvissä ajoin, jotta päästään ajoissa Markun pihaan purkamaan autoa kärrystä. Hondakin lähti kerrasta käyntiin ja yhdistelmä siirtyi sujuvasti tapahtumapaikalle. Tähän asti kaikki olikin sujunut ihan suunnitelmien mukaan. Auton sidontaliinat irti, rampit paikoilleen, pientä huikkaa kaasarille, sytty päälle ja start napista pyörittäen. Kone pyörähti muutaman kierroksen, kunnes akku ei enää antanut tarpeeksi virtaa. Kaivettiin siis apukaapelit esille ja Hondasta apuvirtaa. Usean starttiyrityksen jälkeen päädyttiin laittamaan Bilteman akun tilalle Ahon Eeron apuakku. Tässä vaiheessa kaikki muut kasit olivat jo käynnissä ja suuntaamassa radalle. Eeron akku liittimiin kiinni ja kokeilemaan. Menin hoitamaan ryypytystä ja apumies starttaamaan. Komennan "Start" ja ei tapahdu mitään. Muutama otto uusiksi

Sivu 2

ja ei mitään. Startin nappi siis kuoli siihen. Auto työntämällä pois kärryltä ja Hondan perään liinalla. Vedetään se sitten käyntiin. Pienen Hondan perässä rataa pitkin ajetun vaihdelaatikon notkistelun jälkeen heitän kakkosen silmään, sytyn päälle ja kytkintä ylös. Öljynpainevalo sammuu samoin latauksen merkkivalo, mutta kone ei vaan halua käynnistyä. Vielä toinen kierros radalla Hondan perässä, mutta ei eloa. Auto ratavarikolle ja tutkimaan, yleismittarilla mitattuna sytyn jännite on hivenen alhaalla. Johonkin katoaa 1.5V akun ja puolan välillä. Jossain vaiheessa elämäänsä tähän autoon oli laitettu sulakerasia, jossa on toistakymmentä sulaketta. Käyn läpi sulakkeet yksi kerrallaan ja ne ovat ehjät. Pääreleen sulakkeen pohja tosin näyttää sulaneelta, joten suuntaamme kylälle hakemaan uuden sulakepesän ja muita tarvikkeita. Uusi sulakepesä paikalleen ja akun vaihdossa löystynyt pääreleen maadoitus kiristetään. Kojelauta irti ja sieltä sytyn kytkimen ohitus. Samalla startin solenoidin kaapeli irti ja etuluukkuun, jotta saadaan sillä akun plus napaan kytkemällä startti pyörittämään. Kun kokoajan jotain touhuaa, niin 25 asteen pakkanenkaan ei tunnu missään vaikka auton kojelauta tuli irrotettua pariinkin kertaan. Ainoastaan kun paljain käsin käsitteli metallisia työkaluja, niin sormille tuli kylmä.

Ratavarikon nuotioilla taisin yhden makkaran paistella ja sitten taas jatkoin auton purkua ja tutkimista. Muut sorsat toimivat mainiosti ja kiersivät rataa tasaisin ajoin. Taisi siellä tuo vetoauto Hondakin käydä pari kierrosta pyörähtämässä. Ahon Eero toi jossain vaiheessa uudet lämpimät tulpat. Ei sekään auttanut. Kello alkoi olla jo iltapäivän puolella ja muut valmistautumassa yhteisruokailuun lähtöön, kun Markku huuteli, että otetaan auto trailerille ja viedään se paikallisen huoltamon huoltohalliin, jonne Markku oli meille sopinut rassausmahdollisuuden. Näin tehtiin ja auto trailerilla ajettiin halliin. Hallin päästyämme huomasin virranjakajan kondensaattorin johdon olevan ilman eristettä. Olin ottanut mukaan toisen jakajan, jossa oli uusi konkka. Vaihdoin sen, mutta ei auttanut. Auto jäi halliin laturiin ja miehet lähti sovittuun yhteisruokailuun Ranua Zoolle. Ruokailun aikana käytiin läpi vielä mitä voisi yrittää kokeilla. Ratavarikolla oltiin jo kerran tarkastettu kipinä jakajaltakin. Paikallinen varaosaliike olisi vielä tunnin auki, joten totesin hakevani uuden puolan. "Ei se puola voi olla"- toteamus jäi ruokailusta soimaan päähän. Liikkeestä löytyi puola, piuhaa ja akkuun uudet napaliittimet illalle kokeiltavaksi. Huoltohallissa ensimmäisenä hyökkäsin puolan kimppuun. Uusi puola paikoilleen, tulppa irti, johtoon kiinni ja hatusta runkoon tukien. Sytytyksen sulake paikoilleen ja apumies antamaan starttia solenoidin piuhaan suoraan akun +-navasta. Ensimmäisen kipinän ehdin nähdä, sitten kone jo kävi kolmella pytyllä ja seuraava kipinä tulikin sitten jo sormille. Sytty pois, tulppa koneeseen paikalleen, tulpanpiuha kiinni ja uusi kokeilu. Lähti käyntiin aivan heti. Sammutettiin ja jätettin akku laturiin. Sitten vielä kannakoin vaihdelaatikon 2500kg sidontaliinalla. Remontin yhteydessä olin huomannut, että laatikon sivukannakkeet olivat repeytyneet, joten lisätuenta oli tarpeen. Ruokailun ja saunan jälkeen uni maittoi.

Sivu 3

Lauantaiaamun aamupalan ruokailusta huoltikselle. Auto käyntiin trailerilla ja ryyppyvivulla isolle tyhjäkäynnille. Traileri Hondan perään ja menoksi. Tällä kertaa olimmekin sitten me ensimmäisenä sorsana radalla, kun auto oli jo käynnissä ja lämmin, kun radalle päästiin. Ajosuunta oli vaihdettu tälle päivälle, mutta ei se haitannut, kun ei ollut edelliseltä päivältä yhtään harjoitusta pois lukien narunjatkona vedetyt kierrokset. Käytössä oli ensimmäistä kertaa renkaat pitkillä piikeillä joten pitoa tuntui olevan ihan mukavasti ja 1.1L moottorikin jaksoi viedä autoa. Muutaman kierroksen jälkeen iski seuraava ongelma. Kaasu alkoi hirttää kiinni. Joutui kaasupedalin nostamaan ylös pedalin takaa varpaalla. Kurvaus ratavarikolle ja pientä voitelua poljinakselille. Ei oikein auttanut. Markun hyllystä löytyi vetojousi ja viiksilankaa kaasun palautusjousen kaveriksi. Pedali oli raskas, mutta kaasu palautti hyvin, joten jokkiskasi viihtyikin sitten lauantaina radalla hyvin. Kierrosmäärän kasvaessa ajo alkoi sujumaan paremmin ja alkoi tulla selkeä tarve saada moottoriin lisää puhtia. Alkoi 4-vaihde käymään jo pitkäksi pääsuoralla. Välillä nopea tankkaus autolle ja miehelle ja taas rataa kiertämään. Jossain vaiheessa kävin modernimman Mitsubishi nelivedon kyydissä muutaman kierroksen. On huimia pelejä nuokin vaikka silläkin oli ikää noin 30 vuotta.

Iltapäivällä Sinisorsaklubin kokeneemmat veljet viittilöivät minut pois radalta ja pienen alustuspuheen saattelemana sain "kunnian" vastaanottaa klubin "Mansikan Runkipotta"-kiertopalkinnon, joka annetaan kuskille, joka saa tapahtumassa autonsa rikottua. Teknisestihän minä en sitä rikkonut vaan paremminkin korjasin sen. Vanhaa mainosta mukaillen: "Tullessani tähän radalle, se oli jo rikki".

Päivän alkaessa jo hivenen hämärtyä AJETTIIN jokkiskasi kärryyn, tavarat kyytiin ja Eeron akku palautettiin. Suuri kiitos Eerolle sen lainasta. Yhdistelmän nokka etelää kohti ja päivän tapahtimista rupatellen matkaan. Satava ja jo satanut pakkaslumi teki ajoittain matkasta haasteellisen. Vastaantulevan rekan jättöpöllyssä ei nähnyt mitään vaan oltiin sekunteja WHITEOUT -tilassa. Rekkoja kohdatessa jouduttiin ajovauhti pudottamaan todella alas, jottei törmättäisi mihinkään. Yöksi kuitenkin päästiin Kiuruveden Lapinsaloon, jossa taas aamulla vetoauton vaihto ja jatkamaan kohti etelää. Mika ajoi ensin pikkutien
etuautona isomman tien varteen. Tuo Lapinsalon tie on talvella aurattu niin kapeaksi, että siinä ajavien turverekkojen kohtaaminen omalla yhdistelmällä ei ole kovin miellyttävä tapahtuma. Onneksi Mika näin teki, koska noin 1.5km ennen isolle tielle pääsyä oli sieltä turverekka tulossa. Rekkakuski mielellään odotti muutaman minuutin, ettei kumpikaan joutunut peruuttelemaan. Tästä eteenpäin reissu olikin sitten suoraviivaista ja Nurmijärvelle pääsin illansuussa.

Alun kommelluksien jälkeen jokkiskasi toimi hienosti. Kyllä siihen pitää tuota Volvon B14 lohkoa alkaa mallaamaan. Joku kätevä mies voisi antaa vinkkiä millainen nokka siihen kannattaa hiotuttaa. Kaasutin ja Renix sytytysosat siihen jo tuli löydettyä. Enää ei puutu kuin aikaa.

Teksti ja kuvat: Jussi Korolainen